Järkikin sen sanoo!

Voi tookkiinsa. Johan sen järkikin sanoo. Istun  tuvan melkein keskeisellä paikalla. Siinä makkuukammarin ja suuren leivinuunin välissä, muutama vuosikymmen sitten tehtyjen räsymattojen päällä olevassa etteen taakse soutavassa niinsanotussa "nakkilalaisessa" joka saatiin jostakin muorin sukuhaaran jäämistöstä. Mukava siinä on keinutella kattella maailman menoa tv:n utisten suoltaessa kaikkea maailman pahuutta. 

Mikään ei tunnu niin lepposalta kuin istuskella hellan vieressä muorin touhutessa pikkulämpöstä kalikkaa uunin ahnaaseen kitaan. Perinnöksi saatu kello muorin iloksi kilkuttelee jälkeen puolta päivää, kohta jo alkaa olemaan aika panna sumppia tulelle, makoisten aromien tuoksahdellessa suuriin karvaisiin sieraimiin. Kiikku narahtelee leppoisasti rotevan ukon alla tuoden painanteet silmäluomiin. Aamu jo alkanut ennen kukkoa. Naapurin veka hankki kanalauman ja kylkiäisenä tuli pari rotevaa kukkoa jotka muistuttaa aamusella olemassa olostaan samoihin aikoihin kuin tämä kartanon isäntä käy aamuvetensä heittämässä ulkosalla.

Hiljaa hiipiessä takaisin aamukasteisin jalkapohjin yleensä aina jokin ämpäri on keskellä kuistia että varmasti varpaansa lyö. Jokkainen saa miettiä ittekullakin mitä siinä kohtaa sanoo.